Tommi Mäkisen rallipaluu kaatui aikatauluhaasteisiin
Rallin nelinkertainen maailmanmestari Tommi Mäkinen kertoi joulukuussa intoa puhkuen palaavansa erikoiskokeille. Miehen suunnitelmissa oli ajaa SM Ralli Mikkelissä Toyota Yaris WRC:llä 0-autoa.
Suunnitelmiin tuli viime hetken muutos, eikä miestä harmillisesti nähdä ralliauton ratissa SM-kauden avauksessa.
– Auto ei ollutkaan siinä kunnossa, että olisin voinut lähteä ajamaan. Jousitus piti lähettää Ranskaan huoltoon, enkä olisi ehtinyt testata autoa uudella jousituksella, Mäkinen sanoo.
SM-kauden alkaminen pääsi myös yllättämään “rallieläkeläisen”, kun hänen ei enää tarvitse huolehtia rallien kalenteroinnista.
– Aikataulun suhteen oli omaa huolimattomuutta, että en ehtinyt hoitaa kaikkea kuntoon. Tämä on todella harmillinen homma, Mäkinen pahoittelee.
Etuautojen kokoonpano SM Ralli Mikkeliin on nyt muutoksen myötä seuraava:
0 Tomi Vihavainen–Sami Mynttinen
00 Kake Randelin–Risto Pietiläinen
000 Jussi Tiippana–Kai Tarkiainen
Useat kuskit tähdittävät perjantain etkoja Esapekka Lapin johdolla
SM Ralli Mikkeli käynnistyy etkoilla perjantaina 16.1. kello 18:00. Etkot kokoaa yhteen ralliväen Stellan Tähtitorille. Menossa mukana on ralliin starttaavia kuskeja kuten Esapekka Lappi, Lauri Joona, Lauri Halonen ja Pekka Keski-Korsu. Lavalle nousee myös yllätysvieraita. Tähtitorilla on nähtävillä Kake Randelinin Toyota Yaris -ralliauto.
Tapahtuman juontaa Mari Pekkanen.
Etkoille, lähtöön, maaliin ja huoltoparkkiin on yleisöllä vapaa pääsy. Alle 15-vuotiaat pääsevät myös erikoiskokeille ilmaiseksi aikuisen seurassa.
Erikoiskoe- ja VIP-lippuja sekä rallipasseja voi ostaa lippukaupasta.
Rallipassienmyynti alkaa torstaina 15.1.2026 ABC-asemilla (ABC Pitkäjärvi, ABC Tuukkala, ABC Kuortti & ABC Juva). S-etukortilla rallipassista saa 5 euron alennuksen.
Lähes sata ek-kilometriä ratkoo ensimmäisten SM-pisteiden kohtalon
Perjantai 16.1.2026
18:00 RALLIETKOT Kauppakeskus Stellan Tähtitori
Lauantai 17.1.2026
11:00 LÄHTÖ Mikkelin Tori
11:27 EK1 Hännilä 1 / Hinaus Liikanen
11:53 EK2 Tuomioja 1 / Mainospuu Oy
12:18 EK3 Hangastenmaa 1 / Mikvet Oy
12:59 EK4 Löytö / City of Mikkeli
13:29 HUOLTO XAMK Kasarmin Kampus (60 min)
15:07 EK5 Hännilä 2 / Raskone Oy
15:32 EK6 Tuomioja 2 / Mainospuu Oy
15:57 EK7 Hangastenmaa 2 / Mikvet Oy
16:55 MAALI Maaherrankatu
17:10 PODIUM Mikkelin Tori
Lisätietoja:
Mikkelin Urheiluautoilijoiden sivuilta
Rallin SM-sarjan sivuilta
Kuva: Mari Pekkanen

















